Henrik Vuornos

Kokoomus, Uusimaa.

Tehdään Espoosta kaupunki

Espoo kasvaa nopeaa vauhtia – ja se on hyvä asia. Mitä enemmän ihmisiä alueella asuu, sitä paremmat palvelut Espoossa on. Kasvu ei voi kuitenkaan tapahtua holtittomasti, vaan samalla on huolehdittava myös Espoon erityispiirteistä. Espooseen mahtuu jatkossakin sekä tiivistyviä keskustoja että rauhallisia omakotitaloalueita.

Mustavalkoisuudella ei pötkitä pitkälle kaupunkisuunnittelussa. Espooseen tarvitaan jatkossakin erilaisia asuntoja ihmisille erilaisissa elämäntilanteissa. Hyvien yhteyksien varressa olevia yksiöitä ja kaksioita nuorille ja yksinasuville. Isompia kerrostaloja, rivitaloja ja omakotitaloja perheellisille. Viihtyisiä kaupunkiasuntoja niille, joiden lapset ovat muuttaneet pois pesästä. Ja asuntoja, joissa esteetöntä viettää vanhuutta.

Metron ja kaupunkiradan varrella on syytä rakentaa tiivistä, mutta viihtyisää kaupunkimaista kaupunkia. Se ei saa tarkoittaa kuolleita nukkumalähiöitä, vaan alueita, joista löytyy niin palveluja kuin työpaikkoja. Omasta lähikeskuksesta pitää löytyä muutakin kuin R-kioski: kaiken perässä ei pidä joutua liikkumaan pidemmälle. Samalla kaupunkikeskuksia Leppävaaraa, Tapiolaa, Matinkylää, Espoonlahtea ja Espoon keskusta on rakennettava niin, että niistä löytyy kaikki, mitä ihminen arjessaan tarvitsee. 

Kaupunkisuunnittelussa on otettava entistä paremmin käyttöön kaavojen läpimenoaikojen vauhdittaminen, täydennysrakentamisen mahdollisuudet sekä kaupunkimaisen kaupungin rakentaminen umpikortteleineen ja kivijalkoineen. Pientalorakentamiseen tarvitaan lisää tontteja. Tämä onnistuu sekä avaamalla uusia asuinalueita kaavoituksella että mahdollistamalla sujuva täydennysrakentaminen alueille, joilla on jo asukkaita. 

Espoon asuntojen hinnat ovat viime vuosikymmeninä nousseet tasaista tahtia. Se on sekä hyvä että huono asia. Asuntojen hintojen nouseminen kertoo ennen kaikkea kysynnästä. On paljon ihmisiä, jotka haluavat asua Espoossa, ja ovat valmiita maksamaan siitä. Sellaisessa kaupungissa, jossa asuntojen hinnat laskevat, ei kukaan halua omistaa asuntoa. Samalla nousevat asumiskustannukset vievät suuren osan monen espoolaisen palkasta ja siten nakertavat elintasoa.

Paras keino pitää asumisen kustannukset kohtuullisena on huolehtia riittävästä rakentamistahdista. On koko Suomen kansantalouden kannalta tärkeää, että Espooseen ja pääkaupunkiseudulle rakennetaan kysyntää vastaavasti asuntoja. Myös kaupunki voi tehdä asioita. Purkamalla ylikireää ja yksityiskohtaista sääntelyä rakennusmääräyksistä ja kaavoista voidaan vähentää rakentamisen kustannuksia, mikä vaikuttaa omalta osaltaan asumisen hintaan.  

Espoo sulkeutuu tällä hetkellä kello 21.00 muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Oikea kaupunki ei toimi näin. Espoota pitää rakentaa niin, että elämää on muuallakin kuin kauppakeskuksissa, eikä ravintolaan tarvitse lähteä Helsinkiin. Huolehditaan siitä, että Espooseen kannattaa perustaa palvelualan yrityksiä, joilla riittää kävijöitä. Asiakkaita täältä kyllä löytyy!

 

 Tärkeimmät tavoitteet kaupunkipolitiikkaan:

  • Espooseen tarvitaan jatkossakin monipuolista rakentamista: tiivistyviä keskustoja sekä väljää omakotiasumista
  • Rakennetaan elävää kaupunkia palveluineen ja työpaikkoineen, ei kuollutta nukkumalähiötä
  • Huolehditaan riittävästä, mutta laadukkaasta uudisrakentamisesta asumisen kustannusten pitämiseksi kohtuullisena.
  • Puretaan kaavoituksen ylikireää ja yksityiskohtaista sääntelyä rakentamiskustannusten pitämiseksi kohtuullisina.