Henrik Vuornos

Sukupolvenvaihdos.

Kaupunkipolitiikan puolestapuhuja

Kolme viidestä suomalaisesta asuu kymmenellä suurimmalla kaupunkiseudulla. Yhteensä kaupunkialueilla asuu yli 70 prosenttia suomalaisista. Uusmaalaisista jopa 90 prosenttia asuu kaupunkialueella, eikä alueen väestönkasvu näytä hidastuvan – pikemminkin päinvastoin.

Kaupungistuminen ei ole mikään uusi ilmiö. Ensimmäinen kaupungistumisen aalto tapahtui maatalousvaltaisen yhteiskunnan muuttuessa teolliseksi yhteiskunnaksi. Monet kaupungit ovat syntyneet hyvien liikenneyhteyksien tai esimerkiksi tehtaiden ympärille, kun ihmiset muuttivat sinne, missä on työtä.

Koko 1900-luku on ollut kaupungistumisen riemuvoittoa. Yhä suurempi osa ihmisistä on hakeutunut asumaan kaupunkimaiseen ympäristöön työn, opiskelujen tai elämänkumppanin perässä. Aikaisemmin kaupungistuminen on ollut talouden ja yhteiskunnan näkökulmasta keskeistä erityisesti työvoimavaltaisten alojen kehityksen vuoksi. Tehdas on suuri investointi ja se kannattaa tehdä paikkaan, jossa työvoimaa on saatavilla.

Kaupungistuminen on hyvä asia. Se johtuu siitä, että ihmiset haluavat asua siellä, missä on omien taloudellisten mahdollisuuksien puitteissa paras asua. Koulutusta kannattaa järjestää siellä, missä opiskelijat asuvat. Työpaikat kannattaa useimmiten sijoittaa sinne, minne työntekijöiden on helpoin liikkua. Sekä julkiset että yksityiset palvelut on parasta sijoittaa paikkaan, jonka ympärillä on riittävä määrä ihmisiä.


Suomi on viimeisten vuosikymmenien aikana siirtynyt teollisesta yhteiskunnasta palveluvaltaiseksi yhteiskunnaksi. Suomessa yhä useampi ihminen saa elantonsa siitä, että työskentelee palvelujen parissa, joita ihmiset tai yritykset käyttävät. Kaupungistuminen tuo talouden dynamiikan kannalta esille elintärkeän piirteen: ihmisten kohtaamisen. Ihmisten kohtaaminen on nykyaikaisen taloutemme ytimessä. Uudet innovaatiot, yritykset ja tieteen läpimurrot syntyvät siitä, kun joukko teräviä ihmisiä yhdistää voimansa ja luo jotain uutta.

Kaupungistuminen ei ole mielipideasia. Kaupungistumista tapahtuu, tekivät poliittiset päättäjät mitä tahansa. Toki kaupungistumista voisi rajoittaa, mutta samalla se rajoittaisi ihmisten hyvinvointia hyvin merkittävällä tavalla. Tämä ei ole varmasti yhdenkään poliitikon tavoite. Kaupunkipolitiikkaa tarvitaan siksi, että kaupungeissa asuvat ihmiset voisivat elää mahdollisimman hyvää elämää.

Parempi kaupunkipolitiikka tarkoittaa sitä, että kaupunkien ja kuntien erot tunnistetaan. Systeemiä ei voi rakentaa vain muuttotappiosta kärsivien kuntien ehdoilla, sillä suurin osa suomalaisista asuu kasvavissa kaupungeissa. Kasvu vaatii omat panoksensa: on rakennettava uusia päiväkoteja, kouluja, palvelutaloja ja liikuntapaikkoja.

Kaupungit ovat kooltaan varsin ketteriä. Useat ongelmat on helpompi ja parempi ratkoa kaupunkitasolla kuin yrittää sovittaa valtakunnallista muottia kuntien erilaisiin ongelmiin. Esimerkiksi asuntopolitiikassa, maahanmuuttajien kotouttamisessa ja elinkeinopolitiikassa kaupungeilla on kokemusta ja näkemystä siitä, miten asiat parhaiten hoituvat. Kaupunkien rooli globaalien ongelmien ratkaisijana on myös tunnustettava. Kaupungeilla on paljon välineitä käytössään esimerkiksi segregaation ehkäisyyn, köyhyyden vähentämiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Meidän pitää antaa kaupungeille tilaa olla parhaita versioita itsestään. Vahvat kaupungit eivät ole keneltäkään pois, päinvastoin ne voivat olla kasvun ja uudistumisen moottoreita. Suomi tarvitsee parempaa kaupunkipolitiikkaa, ei haikailua menneeseen.