Nyt rakennetaan uutta.
Uusilla hyvinvointialueilla on mahdollisuus korjata sosiaali- ja terveyspalvelujen toimimattomat rakenteet sekä tuoda palvelut tähän päivään. Uutta rakennettaessa asioita ei voi tehdä pienimmän yhteisen muuttujan mukaan tai keskittyä osaoptimointiin alueen sisällä. Aluevaltuustoissa tarvitaan päättäjiä, jotka katsovat kokonaisuutta ja joilla on rohkeutta muutokseen.
Julkisen terveydenhuollon pitäisi toimia yhtä hyvin kuin työterveyshuollon. Tämä voi nykytilannetta katsoen kuulostaa todellisuudesta vieraantuneelta, mutta miksi sen pitäisi olla sitä? Suomessa on monta julkista terveysasemaa, joista palvelua saa myös kiireettömissä tilanteissa saman päivän aikana ja hoidon jatkuvuus toimii niin, että asiakasta ei pompotella palveluiden välillä.
Tehdään digitaalisesta ajanvarauksesta arkipäivää ja puretaan jonot palvelusetelillä. Otetaan käyttöön tiimityömalli, jossa potilaasta otetaan heti koppi ja hänet hoidetaan yhdellä kertaa kuntoon tai jatkohoitoihin.
Muutoksesta ei selvitä yksin. Terveyspalveluissa kannattaa hyödyntää yksityisiä palveluita kirittämään laatua. Meillä on hyvää kokemusta ulkoistetuista terveysasemista ja niitä kannattaa jatkossakin olla osana terveysasemaverkkoa. Positiivinen kilpailu kirittää kaikkia parempaan tekemiseen.
Autetaan ihmisiä ajoissa, koska se on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää. Tästä periaatteen tasolla tuskin kukaan on eri mieltä. Ongelmana on se, että kun ryhdytään puhumaan keinoista, harva on kuitenkaan valmis ryhtymään töihin.
Jotta ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tuessa päästään aidosti eteenpäin, on asetettava selkeitä tavoitteita siitä, että raskaiden palveluiden tarvetta vähennetään. Esimerkiksi lastensuojelussa yksi vuosi, jolloin lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle maksaa yli 100 000 euroa. Sillä summalla saadaan palkattua lähes kaksi uutta sosiaalityöntekijää. Kaikkia lapsia ei ikinä saada pois raskaista palveluista, eikä se ole tarkoituskaan. Mutta mitä jos saisimme käyntiin hyvän kierteen? Kuntoutuksella 5 lasta pois raskaista palveluista, säästetyllä rahalla palkataan uusia sosiaalityöntekijöitä tilalle ja jatkossa useampi saa apua ajoissa, eikä tarvitse raskaita palveluita?
Jokainen meistä on joskus vanha. Koti on paras paikka asua, mutta jos kotona ei pärjää, on saatava apua. Tällä hetkellä kriteerit palveluasumiseen pääsemiseksi ovat nousseet jo liian korkeiksi. Tämä johtuu kiristyneestä hoitajamitoituksesta, missä hoitajamäärä on mitoitettu erittäin huonokuntoisten ihmisten hoitoon.
Esimerkiksi hyväkuntoisen muistisairaan on vaikea saada paikkaa palvelutasosta, vaikka kotona ei enää meinaa pärjätä. Sen sijaan, että ihmiset ovat väärissä paikoissa hoidossa, olisi järkevämpää perustaa välimallin palveluasumista, jossa pikkuisen vähemmän hoitajia, mutta sinne olisi helpompi päästä, eikä tarvitsisi odottaa kunnon vakavaa heikentymistä.
Vanhuspalveluiden ongelmat eivät ratkea mitoituksilla, vaan huolehtimalla koko ketjusta: omaishoitajista, kotihoidosta ja palveluasumisesta. Jos huomio kiinnitetään vain palveluasumiseen, kotihoito ja omaishoito jäävät mopen osaan. Omaishoitajien jaksamisesta on pidettävä huolta varmistamalla mahdollisuus myös omaan aikaan. Kotihoidossa hoitaja ei voi vaihtua joka kerta, vaan hoidon jatkuvuuden pitää olla nykyistä tärkeämpi kriteeri.
Vastuullinen taloudenpito on ainoa keino varmistaa palveluiden laatu. Hyvinvointialue ei voi korottaa veroja tai ottaa lainaa. Kun vasemmiston työkalut eivät ole käytössä, tarvitaan järkevää kokoomuslaista politiikkaa ja priorisointia, jossa on sydän mukana.
Länsi-Uudellamaalla on edessään myös säästöjä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kiitos uudistuksen myötä hyväksytyn rahoitusmallin, jossa siirretään nykyisten alueellisten tulonsiirtojen lisäksi lisää rahaa muualle Suomeen. Tämä ongelma pitää korjata seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä, sillä täälläkin väki ikääntyy, eikä rahoitusmalli tunnista kaupunkeihin kasautuvaa huono-osaisuutta tai maahanmuuton kustannuksia.
