Henrik Vuornos

Kokoomus, Uusimaa.

Blogi

Miksi Kokoomusnuoret lähtivät tukemaan Translaki-kampanjaa?

Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitus päätti yksimielisesti kokouksessaan 19.4. liittyä tukemaan kampanjaa translain uudistamisen puolesta. Koska aihe on herättänyt keskustelua, on päätöksen perusteluita syytä avata hieman normaalia laajemmin. Tämän tekstin tarkoituksena on tuoda esille ne asiat, joiden takia teimme päätöksen tukea kampanjaa.

”Kuuluu kaikille!” on Setan ja Trasekin lanseeraama kampanja itsemääräämisoikeuteen perustuvan translain puolesta. Kampanjaa tukee suuri joukko ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöjä, ja nyt myös Kokoomuksen Nuorten Liitto. Yksinkertaistettuna translakikampanjassa vaaditaan, että jatkossa sukupuolen juridinen vahvistaminen:

  • ei vaadi todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä
  • perustuu omalle ilmoitukselle lääketieteellisen prosessin sijaan
  • on mahdollista myös alle 18-vuotiaille.

 

Kokoomusnuorten arvot

Kokoomuksen Nuorten Liitto hyväksyi vuoden 2017 marraskuussa uuden periaateohjelman. Periaateohjelmassa on paljon vanhaa ja perinteistä, mutta myös paljon asioita, joissa ajattelu on päivitetty nykyaikaan. Periaateohjelma on liiton keskeisin, syvimpiä arvopohjaisia kysymyksiä ohjaava asiakirja, joka päivitetään noin kymmenen vuoden välein.

Kokoomusnuorten periaateohjelma alkaa seuraavasti: ”Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja poikkeavat toisistaan lukemattomin eri tavoin. Yhteiskunnan tehtävä on tukea ihmisten yksilöllisyyttä. Yhteiskunnan ei tule pakottaa yksilöitä samaan muottiin, vaan kannustaa kutakin kehittymään omilla vahvuusalueillaan. Yhteiskunnan tehtävä ei ole päättää, millaista elämää kunkin yksilön tulisi elää. Sen sijaan yhteiskunnan tehtävä on turvata edellytykset sille, että kukin yksilö voi tavoitella omanlaistaan hyvää elämää.”

Kokoomusnuoret on poliittinen liike, joka pyrkii mahdollistamaan ihmisille mahdollisimman laajan vapauden toteuttaa itseään ja yksilön omia toiveita elämästä, rajoittamatta muiden vapautta. Tämä on koko Kokoomusnuorten ideologian keskeisin pilari – vapausaate. Näihin arvoihin pitäisi olla johdettavissa kaikki ne politiikkaesitykset, mitä liitto tekee. Joskus lähempää, ja joskus hieman pidemmän lenkin kautta.

Mitä nämä arvot sitten johdettuna politiikkatoimiksi voisivat tarkoittaa? Esimerkiksi verotuksen osalta vapauden tavoittelu tarkoittaa usein matalampia verokantoja ja enemmän mahdollisuuksia ihmisten omaan taloudelliseen toimeliaisuuteen. Ympäristön osalta vapauden tavoittelu voi tarkoittaa jopa lisää sääntelyä tai veroja (vapauden rajoittaminen muiden vapauden turvaamiseksi), mikäli sillä taataan ihmisille vapaus puhtaaseen luontoon, veteen ja ilmaan. Arvopohjaisissa kysymyksissä vastaus on yhtä lailla loogisesti johdettavissa samoista periaatteista: puntariin on laitettava yksilöiden vapaus ja sen mahdolliset rajoitukset. Jos politiikkatoimi tuo enemmän vapautta kuin rajoituksia, se on lähtökohtaisesti hyvä.

 

Vapauskäsitys ja translaki

Jos translakia pohditaan arvolähtöisesti vapausaatteen lähtökohdista, on kohtuullisen selvää, että lakimuutos lisäisi vapautta merkittävästi enemmän kuin se sitä rajoittaisi. Translaki koskettaa hyvin pientä osaa suomalaisista, eikä suurin osa ihmisistä joudu koko elämänsä aikana olemaan lain vaikutusten kanssa missään tekemisissä. Transsukupuolisille laki mahdollistaa kuitenkin merkittävän vapauden lisäyksen. Nykyisen translain törkein vapautta rajoittava kohta on vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ennen sukupuolen korjausta. Se on ihmisoikeusrikkomus, josta monet kansainväliset tahot ovat Suomea muistuttaneet. Ihmisellä tulee lähtökohtaisesti aina olla oikeus päättää omasta kehostaan. Valtion vaatimus kehoon tehtävistä muutoksista on äärimmäistä vapauden rajoittamista. Jo tämän yksittäisen kohdan muuttaminen toisi yhteiskuntaan, ja erityisesti asian kanssa osallisille yksilöille, lisää vapautta.

Muut aloitteen kohdat lisäävät myös vapautta sekä yksilöiden että yhteiskunnan tasolla. Raskaan lääketieteellisen prosessin sijaan ilmoitusmenettely keventäisi huomattavasti yhteiskunnan yksilölle asettamia velvotteita sekä byrokratiaa, joka maksaa rahaa. Alle 18-vuotiaiden osalta translaki koskee erityisesti intersukupuolisina syntyviä lapsia, joiden puolesta päätöksen heidän sukupuolestaan tekevät vanhemmat ja lääkäri ilman, että lapsi voi asiaan vaikuttaa.

Voidaan saivarrella, että translain mahdollistamat väärinkäytökset tuottavat lisää julkisia menoja, mikä taas toisaalta rajoittaisi laajemman joukon vapautta. Translaissa ei kuitenkaan oteta kantaa sukupuolen korjaamisen lääketieteellisiin toimenpiteisiin, vaan aloitteessa vaaditaan muutoksia nimenomaan juridiseen menettelyyn. Juridinen sukupuoli tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä merkintää, joka ihmisillä rekistereissä heidän sukupuolesta on. Juridisen sukupuolen muutosta voisi verrata esimerkiksi nimenmuutokseen, joka toimii myös ilmoitusmenettelyllä tiettyjen reunaehtojen piirissä. Vaikka kenellä tahansa on siihen mahdollisuus, on se silti korkean kynnyksen takana, eikä siihen ryhdytä ilman hyviä perusteluja.

Sukupuolen korjaamishoidot kuuluvat jo nyt suomalaisen terveydenhuollon piiriin, joten muutoksia siltä osin ei tehdä. Jos saivartelua jatkaa, voidaan pohtia lisääntyykö hoitojen määrä jatkossa merkittävästi. Ehkä, sitä ei kukaan tiedä, mutta jos lisääntyy, se mitä todennäköisimmin tarkoittaa sitä, että yhä useampi yksilö voisi elää täysipainoista elämää. Pääpirteittäin on selvää, että translain uudistaminen tuottaisi yhteiskuntaan enemmän vapautta kuin sen rajoituksia.

 

Translain haasteet ja mahdollisuudet väärinkäytöksiin

Translaki herättää monille paljon kysymyksiä ja sekavia tuntemuksia. Nuorempi sukupolvi alkaa olemaan hyvin valveutunutta sukupuolten moninaisuudesta, mutta usein asian yhteydessä törmää myös vanhakantaiseen ajatteluun. Translain uudistusta vaativien ei tule vähätellä ihmisten kysymyksiä, sillä asia on monille vieras, eikä se mene parempaan suuntaan syyllistämällä, vaan keskustelemalla. Sitten on toki oma lukunsa ihmisistä, jotka eivät edes yritä ymmärtää, ja usein syyllistyvät suoranaiseen syrjintään ja vihapuheeseen.

Käyn seuraavaksi läpi useissa eri yhteyksissä törmäämiini translakia koskeviin väitteisiin ja epäkohtiin. Osaan aloite itsessään tarjoilee vastaukset, osan kanssa tarvitaan vielä lisää pohdintaa. Toivon, että näitä esimerkkejä ei pidetä loukkauksina, vaan todellisina ihmisten huolina liittyen muutokseen.

Ensimmäinen ja todennäköisesti suurin väärinkäytösten mahdollisuus on vain miehiä koskeva asevelvollisuus. Kokoomusnuorten mielestä järjestelmä on aikansa elänyt, ja sitä pitäisi uudistaa. Se on kuitenkin toimintaympäristö, jossa nykypäivänä vielä elämme. Translain myötä juridisen sukupuolen korjaaminen olisi mahdollista ilmoituksella. Suomalaisessa yhteiskunnassa on nykyisin loppujen lopuksi kohtuullisen vähän kysymyksiä, joissa juridinen sukupuoli lainsäädännön tasolla erottelee ihmisiä, mutta asevelvollisuuden osalta lainsäädäntö koskee vain miehiä.

Jos juridisen sukupuolen korjaamisen kynnystä lasketaan, on miltei varmaa, että joku kokeilee kepillä jäätä asevelvollisuuden osalta. Ensisijainen toimi olisi toki asevelvollisuuden päivittäminen nykyaikaan, mutta toissijaisena ja yksinkertaisempana todennäköisesti tarvittaisiin joitain muutoksia asevelvollisuuden järjestelyihin. Asevelvollisuudesta ei pidä tehdä kokoaan suurempaa ongelmaa ja asia olisikin ratkaistavissa esimerkiksi niin, että asevelvollisuus määriteltäisiin juridisen sukupuolen mukaan esimerkiksi ikäluokan täyttäessä 15 vuotta, jolloin riski väärinkäytöksiin saataisiin minimoitua.

Yhtenä väärinkäytösten riskinä on nostettu esiin ahdistelu esimerkiksi uimahallien pukuhuoneissa. Nykyisinkin tällaiset asiat ovat pitkälti sosiaalisen kontrollin parissa, minkä lisäksi ahdistelusta ja häirinnästä säädetään erikseen rikoslaissa. Juridinen sukupuoli voi kuitenkin tuoda kinkkisiä tilanteita, jos sukupuolensa rekisteriin vaihtanut häirikkö vetoaa syrjintään ja hänen oikeuteensa toimia juridisen sukupuolen mukaisesti. Tämä ”huoli” on varmasti aivan marginaalinen, mutta sellainen, joka herättää keskustelua Veijon Esson kahvipöydässä. Olen sataprosenttisen varma, että tähänkin asiaan löydetään ratkaisu, eikä tämä ainakaan ole syy, jonka takia muutos kannattaisi jättää tekemättä.

Paljon huolia on herättänyt myös alaikäisten oikeus korjata sukupuoltaan. Kuten jo aikaisemmin kävin läpi, tämä vaihtoehto koskee lähinnä intersukupuolisia henkilöitä, eikä asialla ole yhteyttä biologiseen sukupuolen korjausprosessiin eli fyysisiin lääketieteellisiin prosesseihin. Translaissa ei myönnetä lääkäreille yhtään uutta valtuutta hormonien pumppaamiseen alaikäisiin lapsiin, vaan lääkäreiden toiminta perustuisi jatkossakin täysin lääketieteelliseen arvioon. Muualla maailmassa on nähty varoittavia esimerkkejä alaikäisten biologisen sukupuolen korjaamisesta, mutta tässä laissa asiaa ei esitetä, eikä siihen suuntaan ole tarvetta ottaa askelia. Biologinen sukupuolen korjaus perustuu nyt ja jatkossa lääketieteelliseen riippumattomaan arvioon, ja hyvä niin.

 

Translain vastustajat ovat historian väärällä puolella

Nykyinen translaki on yksi niistä kysymyksistä, joita jälkipolvemme tulee meille hämmentyneenä esittämään. Samalla tapaa kuin aikanaan homoseksuaalisuuden kanssa, meille esitetään kysymys, ”miten voi olla mahdollista, että te vaaditte vielä vuonna 2018 ihmisten pakkosterilisointia sukupuolen korjaamisen edellytyksenä?”. Se on ihmisoikeusloukkaus, josta ei pitäisi tarvita käydä edes keskustelua.

Translain keskeisin tarkoitus on järkeistää sukupuolen korjaamisen juridinen menettely. Jos ja kun asialla voidaan tuottaa merkittävästi lisää vapautta niille, joita asia koskee, en näe syitä olla tekemättä sitä. Minun näkemykseni mukaan politiikan tehtävänä on tuottaa yksilöille lisää hyvinvointia, ja tässä olisi tuhannen taalan paikka tehdä se.

Kokoomuksen puoluekokouksessa käsitellään tulevana kesänä translakia koskevaa aloitetta. Siinä ehdotetaan puolueelle tämän aloitteen mukaista kantaa translakiin. Toivon lämpimästi menestystä aloitteelle ja viisautta puoluekokoukselle.

 

Henrik Vuornos

Puheenjohtaja

Kokoomuksen Nuorten Liitto