Kokoomusnuorten Vuornos: Hallituksen otettava yritystukien leikkaaminen omiin käsiinsä
Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos vaatii hallitusta ottamaan yritystukien leikkaamisen omiin käsiinsä kehysriihessä. Pekkarisen yritystukiryhmä ilmoitti tänään, että yritystukien karsimisesta ei löydy yhteisymmärrystä. Kokoomusnuorten mukaan yritystukia on leikattava merkittävästi. Säästyneet eurot on suunnattava yritysverotuksen keventämiseen sekä tutkimukseen.
”Hallituksen on otettava vastuu yritystukien leikkaamisesta omiin käsiinsä. Kaikki tietävät, että parlamentaariset työryhmät ovat tarkoitettu vaikeiden asioiden hautaamiseen. Yritystukiremontti on kuitenkin liian tärkeä uudistus haudattavaksi. Yritystuista on selkeää tutkimusnäyttöä, joka osoittaa yritystukien olevan tehottomia ja jopa haitallisia talouskasvulle”, sanoo Vuornos.
Vuornoksen mukaan yritystukien leikkaaminen tällä hallituskaudella on tärkeää, sillä vasemmistohallituksessa leikkauksista säästyneet rahat menisivät todennäköisesti budjetin lisämenoihin, jolloin yritysten verotus kokonaisuudessaan kiristyisi.
”Hallituksella on tuhannen taalan tilaisuus ottaa valta ja vastuu omiin käsiinsä. Porvarihallituksen pitäisi pystyä päätöksiin, sillä muuten on uhka, että yritystukien leikkaamisesta tulee vain yritysverotuksen kiristysprojekti. Puoliväliriihessä on saatava ratkaisuja tukien leikkaamisesta ja rahoituksen uudelleenkohdentamisesta”, sanoo Vuornos.
“Tämän hallituksen, jos jonkun, luulisi pystyvän edistämään markkinataloutta yritystukiviidakon suojelemisen sijaan. Jos yritystukirahoituksesta edes osa suunnattaisiin veroasteen laskemiseen, olisi se selkeä askel kohti toimivampaa markkinataloutta. Tällöin voittajiksi selviytyisivät aidosti parhaat yritykset, eivätkä ne, jotka osaavat hyödyntää byrokraattista järjestelmää parhaiten”, Vuornos jatkaa.
Lisätiedot:
Henrik Vuornos
Kokoomusnuorten puheenjohtaja
Puh. 044 253 4444